Pitkäaikainen kumppanuus Fortumin kanssa

Fortum on kansainvälinen energia-alan jättiläinen, jonka pääliiketoiminta ulottuu kymmeneen eri maahan. Fortum on myös vastuullinen yhtiö, joka omalla strategiallaan edistää muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Qubilea on toiminut Fortumin yhteistyökumppanina ohjelmistotestauksen ja laadunvarmistuksen saralla vuodesta 2016 alkaen. Projekteja on vuosien aikana ollut useita, kuten esimerkiksi kuluttajille suunnatut Oma Fortum mobiili- ja verkkopalvelut, ja aurinkopaneelien tilaus- ja toimituskanava aurinkolaskureineen. … Lue lisää

Mobiilitestausta pankkisektorin asiakkaalle

Mobiilitestaus

[NDA:n alainen pankkialan asiakas] Kyseessä oli suomalainen pankkialan asiakas, jonka kehitysprojektin päämääränä oli uusien Android ja iOS-pankkisovellustensa kehittäminen. Sovelluskehitys aloitettiin liki puhtaalta pöydältä, koska uudistettavan sovelluksen ominaisuuksia laajennettiin huomattavasti aiempaan versioon verraten. Qubilean asiantuntija toimi ensin kehitystiimin ohjelmistotestaajana, mutta hankkeen loppupuolella myös mobiilitestitiimin nk. hands-on test leadina. Testaustyö koostui sekä tutkivan testauksen että perinteisen testitapauksia … Lue lisää